Pikku tyttönä kerroin topakasti äidille haluavani isona 6 lasta ja isot tissit. Noh, puolet tästä on tainnut toteutua, mutta puolet on vielä toteuttamatta. Pitkään ajattelin, että musta tulee äiti jo ennen kuin täytän 25v, mutta ihan en siihen mennessä kerinnyt lapsia pyöräyttämään. Taisin olla tuon ikäinen kuin pöyristyneenä soitin W:lle että meidän pitäs sitten tehdä niitä lapsia ku mä alan olemaan muka liian vanha kohta! Olin siis käynyt neuvolassa uusimassa e-pilleri reseptin ja koin neuvolatädin suorasukaiset utelut ja papatukset iästäni melkoisena painostuksena, mitä hemmettiä mun lapsien hankkiminen sille kuului!? Olihan toki välillä ajatuksissa ollut että mitäs jos meidän perheeseen syntyisi lapsi, mutta hyvin nopeasti ne ajatukset hävisi kaupan kassajonossa kiukuttelevaa lasta seuratessa.
Kerroin tuota neuvola kokemustani monille jos keskustelut pyörivät lapsissa yms. ja yleensä sain ihan samanlaista ihmettelyä ja sympatiaa osakseni. Kunnes sitten eräissä illanistujaisissa satuin taas kertomaan tuon kokemukseni muiden kertoessa omiaan ja sain eräältä paikalla olleelta täysin erilaisen näkökulman asiaan: Mitäs jos tuo ärsyttävän tuputtava täti kertoikin faktoja? Että naisten keho muuttuu ja lapsien saaminen voi hankaloitua iän myötä? Ehkä neuvolatädin tarkoitus oli vain herättää 25v parisuhteessa oleva neiti todellisuuteen. Lapsien saaminen ei kaikille ole muutenkaan itsestään selvyys, mutta todennäköisyys pienenee väistämättä eikä välttämättä koskaan tule semmoista "oikeaa hetkeä". Jäin miettimään tuota ja totesin, että neuvolatäti taisikin tarkoittaa ihan hyvää, en vain ymmärtänyt tuolloin asian ydintä ja toki asioiden esittämistavallakin on merkitystä.
Se miksi tästä nyt kirjoitan ei tarkoita, että suunnitelmissamme olisi ryhtyä lapsien "tekoon" vaan katselin telkkarista todella koskettavan dokumentin: Dokumenttiprojekti: Hiljaa toivotut. Millaisen tunteiden vuoristoradan mies ja nainen kokevat, kun lapsen saaminen ei onnistu ilman lääketieteen apua? Tarina kahdesta pariskunnasta hedelmöityshoitojen loputtomassa putkessa.
Dokumentissa oli 2 pariskuntaa, joista toinen oli jo vuosia käynyt hoidoissa ja toinen ilmeisesti vasta lähemmäs vuoden tai jopa alle. Ainakin tämmöisen käsityksen sain. Jokaisen hoidon jälkeen raskaustestin tekeminen ja tuloksen jännittäminen oli aika rankkaa katsottavaa...mitä jos viivaa ei ilmestykään ja toivo musertuu pettymyksen alle. Ja näinhän siinä useamman kerran molemmilla kävi ja kerran kun toivoa olikin niin se meni kesken. En voinut olla itkemättä ja toivoin koko ajan hyviä uutisia molemmille pariskunnille. Onneksi dokumentti loppui iloisiin tunnelmiin, molemmille pariskunnilla syntyi terveet lapset ja itselle jäi semmoinen olo, että jos joskus tuossa samassa tilanteessa olisi niin jaksaisi yrittää ja pitää toivoa yllä.
Suosittelen katsomaan tuon dokumentin Ylen Areenasta jos aihe kiinnostaa.
Yhdyn kyllä tuohon paikalla-olleen sanomisiin. Itselläni on aina ollut "haaveena" että ainakin yksi lapsi olisi ollut edes tuloillaan kun olen 25v. No, tilannehan sitten olikin niin että kun 25v täytin niin niin meillä oli jo lapset tehtynä. Ei niille lapsille koskaan ole oikeaa aikaa. Aina voisi joku asia olla eritavalla tai paremmin. Mutta me aateltiin myös niin että me ollaan viel suht skarpissa iässä kun tytöt muuttaa kotoolta pois :D
VastaaPoistaMutta nykyään tuntuu myös olevan valloillaan "pakko" tehdä lapsia. Mikä musta on ainakin tyhmää. Ei kaikkie todellakaan ole pakko lapsettua koska hyvä on ilmankin.
kivaa, kun löysin tien tänne uuteen blogiin, joka on muutes hiano!! Nykyään ei kerkiä istua koneella pitkään yhtäsoittoa, kun tuo pikkuinen on löytänyt hevosvoimat, huoh! ;)
VastaaPoistalapsettomuus tai ylipäätään lastenhankkiminen on sellainen aihe, josta ois paljonki juteltavaa...
Mä olen ite AINA halunnut lapsia! Ja onnekseni ainakin nyt 1 kappale on mulle suotu. Se ei kyllä tullut helpolla sekään ja mulla on lähipiirissä enemmän kuin tarpeeksi läheisiä, joilla lisääntyminen tuottaa tuskaa. Se jotenkin tuntuu olevan nykyään yleistä tai ehkä siitä vaan uskalletaan puhua avoimin...
Ja rehellisesti kyllä kerron, että äitiys oli jotenkin ihan erilaista mitä mä olin kuvitellut! Ihanaa se on, mutta rankkaa! Mutta kokemisen arvoista! :D
Ja mun mielestä se on hienoa, että jokaisella on oikeus haluta tai olla haluumatta lapsia!
Ja ymmärrän senkin, että jotkut töksäyttelee (itekkin olen siihen sortunut), että syytä olis alkaa hommiin, jos niitä meinaa saada... Joskus olen pohtinut, että mikä olis kauniimpi versio, jolla voisi hyvälle ystävälleen kertoa, että se ei aina tapahdu niin kuin aattelee, että sitten kun mä olen 33v niin teen lapset :)
Niin ja toivottavasti sun masu voi paremmin!! Ethän vai stressaa masullas?? ;)
Pitkään mietin kirjotanko asiasta vaikkei tekstissä oikeastaan ollut kyse musta vaan yleensäkin lapsettomuudesta ja lapsien hankkimisesta. Tosi kiva että kommentoitte. :)
VastaaPoistaSylis: Tuo "pakko" hankkia on tosiaan kanssa semmonen asia mistä juttua riittäisi.
Eeva: Mä joskus tosiaan ajattelin, että kyllähän se sitten heti onnistuu kun vaan sormia napsauttaa. Toki nyt ei ole vielä ole ollut yritystäkään, joten sitä ei tiedä.
Mä kyllä stressaan vatsallani, mutta tuo taisi olla kyllä jtn muuta. Nyt onneksi jo kunnossa ja stressikin vähän helpottanut :)