Ajomatka oli melko tasan 2h, joten takapuoli puuduksissa ei tarvinnut autossa kököttää. Perillä yllätyttiin iloisesti kun ei jouduttu hotellin huoneeseen vaan päästiin lomaosakehuoneistoon merinäköalalla.
Tälläinen näkymä oli kun ovi avattiin (tavarat tosin käytiin jo levittää)
No nyt mahtuu nukkumaan, 2*120cm sänky!
Ekana päivänä oli vähän synkkää
Mutta seuraavana jo aurinkokin paisto
Auringonlasku
Oli meillä kavereitakin, joutsenpariskunta
Kauniit lenkkeilymaastot houkutteli päiväkävelylle
Tää kuva menis melkein kesäkuvasta
Naantalin vanha kaupunki jäi kokonaan väliin, mutta kylpylässä kerettiin toisena päivänä lillumaan. Viime kesänä käytiin Imatran kylpylässä ja siellä oli kyllä kivemmat altaat, etenkin erilaisia hierovia suihkuja. Naantalissa oli vähän tylsät altaat, joten ei siellä altailla olisi jaksanut montaa päivää käydä. Hoidot ja muut puitteet taitavat enemmän houkutella asiakkaita. Hintataso oli melko korkea, joten mielummin varailin kasvo- ja jalkahoidot kotikaupungissa. Huoneen edellytys oli, että osallistuttiin lomaosake esittelyyn ja melkein oltaisiin nyt lomaosakkeen omistajia, mutta sitten iski semmonen ahdistus, että kotiin lähdettiin ihan ilman osaketta. Jatkossakin matkustellaan ilman minkäänlaisia sitoumuksia mihinkään paikkaan tai summiin.
Naantalista palattiin juuri sopivasti pääsiäistä viettämään ja pääsiäinen sujuukin ystävien ja vanhempien luona illallisilla....lomailu on mennyt siis lähinnä valmiisin pöytiin parkkeeraamalla, mutta kohta se arki palaa kuvioihin ja itse on alettava kokkailemaan.
Oikein mukavaa pääsiäistä kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti